Reittitiedote 2022

06.01.2022 00:00

Reittitiedote 2022

Reittitiedote 2022

Lunta rupeaa olemaan sen verran, että tamppari on päässyt aloittamaan Kuikka Koposen kiemuroiden tamppaamisen. Ensilumen satamisesta saakka reitin pohjia on poljettu/lanattu kelkkojen ja mönkijöiden avulla. Reitille kaatuneita puita on poistettu ja lumen painamia risuja on myös raivattu pois. Satanut lumi on kuitenkin painanut lisää puunlatvoja reitille ja talkoo voimin niitä pyritään raivaamaan pois. Raivaus työtä tuntuu riittävän. Pydämme varovaisuutta reitillä liikkuessa. Jääalueita on myös ruettu viitoittamaan, ihan kaikkia jääosuuksia ei kuitenkaan ole vielä viitoitettu. 

Jos keli antaa myöden ja laitteet toimii Heinäveden kunta ilmoittaa mahdollisesti 2viikon sisällä reitin virallisesta avaamisesta.

Raivaustalkoita järjestetään mahdollisuuksien mukaan ja näistä ilmoitetaan kelkkailijoiden Whatsapp ryhmässä. Mikäli ryhmään ei kuulu ja innokkuutta talkoisiin riittää, voi talkoiden ajankohtia kysellä esim. Heinäveden moottorikelkkailijoiden puheenjohtajalta tai muilta hallituksen jäseniltä. Yhteystiedot löytyvät kerhon sivuilta. 

Heinäveden moottorikelkkailijat toivottavat oikein hyvää alkanutta vuotta ja hyviä kelkkailu kelejä!

Kiitämme myös innokkaita talkoolaisia!

Tervetuloa Kuikka Koposen kiemuroille!

 

Kalenteri

« Tammikuu 2022 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
          1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31            

Tapahtumat